perjantai 10. heinäkuuta 2026

Harjoitukset etenevät hurjaa vauhtia

Enpä ole ehtinyt paljoa blogailemaan, koska esitys on noussut niin hurjaa vauhtia. Ennen juhannusta pidettiin ensimmäinen läpimeno koko työryhmälle. Mirja Ahosen suunnittelema mainio lavastus on likimain valmis. Pitkässä rekvisiittalistassa moni esine on jo raksittu löydetyksi. Oma viimeisin panokseni siihen oli tämän Hispano Suiza- pienoismallin hankkiminen. Miten se liittyy jutun juoneen jää nähtäväksi.
Kun olen aikaisemmissa projekteissa tottunut siihen, että lavastus valmistuu kauhealla tohinalla kahden viimeisen harjoitusviikon aikana, on tällainen varhaisuus minun kirjoissani jotain aivan tavatonta! Mutta tietysti hyvä juttu, koska näin päästään ajoissa hiomaan kokonaisuutta ja toivottavasti vältytään viime hetken stressiltä. Seuraavaksi ryhdytään tekemään valoja ja ääniä yhdessä Topi Anttilan ja Jouni Lehtosen kanssa. Elokuun alkuun mennessä on koko esityksen taiteellinen suunnittelu valmistunut jokaiselta osa-alueelta ja sitten onkin kolme viikkoa aikaa hieroa kokonaisuus ensi-iltaan. Kaiken keskiössä on tietenkin Pentti Kirstilän nokkela teksti ja kolme taitavaa näyttelijää: Petteri Takkinen, Hanna Mehto ja Pauliina Laaksonen. Tuottaja Maarit Juvoselta kuulin, että lipunmyyntikin on käynnistynyt hyvin. Eihän tässä voi ohjaajana olla muuta kuin tyytyväisen odotuksen vallassa. Heinäkuussa ja elokuussa on tarkoitus päivitellä tätä blogia viikottain. Kiinnostavaa juttua piisaa. Tällä hetkellä Raision teatterin kesäohjelmistossa olevan Tapahtui eräänä juhannusyönä esityksen kanssa Oli synkkä ja syksyinen yö muodostaa mielenkiintoisen jatkumon. Ensi-illassa Krookilassa löysin Shakespearen tekstistä ja esityksen ylöspanosta monta rinnakkaista piirrettä, vaikka esitysten tyylilajit ovatkin melko erilaiset. Sen enempää kummastakaan juonipaljastuksia tekemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti