42

 

Ensi-ilta!

Samana päivänä kun saavutan henkilökohtaisessa elämässäni kirjailija Douglas Adamsin määrittämän elämän tarkoituksen, alkaa Synkän esityskausi. Tuntuu kummalliselta että viimeksi ohjasin harrastajateatteriin 11 vuotta sitten. Mihin aika on mennyt?

Tätä kirjoittaessa H-hetkeen on runsas kuusi tuntia. Olo ei ole haikea, vaan harvinaisen tyytyväinen. Ohjaajana voisi tietenkin tehdä hiontaa, tarkennuksia ja muutoksia loputtomasti, mutta kyllä tämä päivä on aivan orgaaninen päätös tälle prosessille. Ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen jopa minunlaiseni perfektionisti. On ollut etuoikeus saada tutustua Kirstilän kuunnelman taustoihin ja sovittaa siitä oma versio. Työryhmän kova työ näkyy lavalla. Musiikki ja visuaalinen ilme ovat kohdillaan. Tämä esitys kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään näyttelijätyön vuoksi. Katsomoon mahtuu vain 30 henkilöä, joten lippujen varaamisessa ei kannata empiä. 

Haikeinta on, että esityskauden alkaminen tavallaan julistaa syksyn avatuksi. Näkemiin kesä! Toivottavasti alkavasta syksystä ei tule kuitenkaan synkkä. Raision teatteriin on tulossa seuraavaksi lämminhenkinen ja komediallinen draama Kultalampi marraskuussa. 

Kiitos kaikille. 

Kuva: Urpo Helenius

Tämänkään kirjoituksen laatimisessa EI ole hyödynnetty tekoälyä. Esitykseen (ja muuhun Raision teatterin ohjelmistoon) voit käydä tutustumassa Raision teatterin nettisivuilla.  Lippuja voi varata täältä. 

Jäsenkatselun tunnelmat

Kuva: Urpo Helenius.

Maanantai-iltana Raision teatterin jäsenet täyttivät katsomon sankoin joukoin. Takanäyttämö Taskun katsomoon mahtuu 30 henkeä ja tekijöiden iloksi näytelmä kiinnosti ihmisiä niin paljon, että koko katsomo saatiin täyteen. Koko esityksen ajan yleisöstä välittyi keskittyvä hiljaisuus, jota katkoivat naurut juuri sopivissa kohdissa. Näyttelijät antoivat lavalla selvästi kaikkensa ja yleisön palaute oli sen mukaista. 

Pyysimme yleisötä palautetta. Kiitos!  Kuvassa myös Tomi Ahon hieno flyer. Kuva: PT

Lavalla hikoillut kolmikko (Petteri Takkinen, Pauliina Laaksonen ja Hanne Mehto) ei tainnut jättää ketään kylmäksi. Itse näytelmä todettiin intensiiviseksi ja jännittäväksi, ei kuitenkaan liian pelottavaksi.  Ja kuten todettua, myös hauskaksi. Mielenkiintoisia kommentteja sain lukea siitä, toimiiko esitys jännitysnäytelmänä perinteiseen tapaan. Tulkaahan muodostamaan oma mielipiteenne. Olemme tehnneet koko kesän kaikkemme, että Oli synkkä ja syksyinen yö olisi kokemisen arvoinen matka: hyvin näytelty, yllätyksellinen, intensiivinen ja hieman erilainenkin.  Vedän saamastamme palauteesta sen johtopäätöksen, että olemme matkalla oikeaan suuntaan. 

"Sanokaahan, miten onnistuimme jäsenkatselussa"
"Hyvin". 
Kuva: Urpo Helenius. 

Noh, ei latkita samppanjaa ennen kuin korkki on irti (kuten Knalli ja Sateenvarjo-kuunnelmassa aikoinaan sanailtiin). Tämä oli vielä harjoitus ja ensi-ilta on vasta lauantaina. Aivan nappiin kaikki ei vielä mennyt ja monenlaista yllättävää tapahtui. Esimerkiksi tekniikan kanssa on pientä säätöä vielä. Mutta ikävimmistäkin jutuista saatiin tärkeää informaatiota, että mitä pitää vielä ottaa huomioon tai kehittää.  Tästä kehitytään vielä entistäkin paremmiksi. 

Kiitos Ensiyleisö ja Hyvä me!

Tämän postauksen työstämiseen ei ole käytetty Tekoälyå. Oli synkkä ja syksyinen yö ensi-illassa 22.8.2026. Lisätietoja Raision teatterin nettisivuilta. 

Enskaviikolla

Vas. Petteri Takkinen, Pauliina Laaksonen ja Hanna Mehto.

Nyt se on käsillä! Kauan odotettu ENSI-ILTA VIIKKO!

Olo tuntuu epätodelliselta, sillä harjoitusaika on kulunut hämmentävän nopeasti. Huhti-toukokuussa aloimme käydä läpi  mitä kohtauksissa tapahtuu ja treenata niitä. Kesäkuussa otimme mukaan läpimenot. Elokuun alkuun mennessä perusratkaisut oli tehty ja nyt olemme keskittyneet kokonaisuuden viilaamiseen. Detaljit pitää saada minttiin ja kokonaisuudessa rytmit kuntoon, niin ettei esitys laahaa tai laukkaa. 

Tänään maanantaina saamme tärkeää palautetta, kun Raision teatterin jäsenet tulevat katsomaan läpimenon ja kertomaan mielipiteensä, ehkä tulkintansakin. Jäsenkatselu tulee juuri oikeaan aikaan, koska a)  alan olla ohjaajana esityksen suhteen jo hieman sokea b) torstain läpimenossa yleisön läsnäolon tarve tuntui jo (vaikka se sitten toisaalta olikin aivan erinomainen). Teatterihan on kontaktilaji katsojan ja näyttelijän välillä. Vasta yleisön keskittynyt hiljaisuus ja sen reaktiot lavan tapahtumiin todella tekevät esityksen. ''

Kirstilä teksti on paitsi jännitysnäytelmä, myös satiirinen komedia epätodennäköisen kolmikon kohtaamisesta yhden yön aikana. Keitä henkilöhahmot ovat ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Pidän siitä että Kirstilän teksti paljastaa paljon, mutta jättää asioita myös katsojan pohdiskeltavaksi. 

Olen tässä blogissa paljon pohtinut Synkän taustoja, yrittäen välttää juonipaljastuksia kuin murtovaras lain sormea. Suhteeni Kirstilän tekstiin onkin huomattavasti syventynyt prosessin aikana. Olen tutkinut tekstiä sen historiaa vasten, kuunnellut työryhmän ajatuksia siitä ja samalla löytänyt siihen paljon henkilökohtaisia kulmia omasta elämästäni. Taiteilijana näen sen kirjailijakuvauksen täynnä hykerryttäviä oivalluksia, oivaltavaa satiiria taiteen tekemisestä. Mutta yleisemmälläkin tasolla, esimerkiksi tyhjentäessäni treenien lomassa edesmenneen isäni taloa, ovat Star Brokmerin linnan arvoesineet käyneet usein mielessä. Mikä on materian merkitys ihmisen elämässä? Millaisista asioita onnen tunne koostuu? Miten menneet tapahtumat vaikuttavat meihin tässä ja nyt?

Onko taide varkautta vai varkaus taidetta? Vai onko lasissa vain liikaa konjakkia? Kuva: Urpo Helenius.

Tietenkään teatteriesitys ei ole mikään vain yhdellä tavalla koottava palapeli, jonka voi kokea vain tekijöiden tarkoittamalla tavalla. Viime kädessä jokainen katsoja peilaa esitystä omaa elämäänsä vasten ja löytää sieltä juuri häntä itseään koskettavia asioita. Aika siis näyttää millaisia asioita jäsenkatselun yleisö nostaa esiin. Paljastuuko esityksestä tekijöillekin vielä jotain uutta?

Tämän postauksen työstämiseen ei ole käytetty Tekoälyå. Oli synkkä ja syksyinen yö ensi-illassa 22.8.2026. Lisätietoja Raision teatterin nettisivuilta. 

Takapiruna Pinter

Oli synkkä ja syksyinen yö. Vas. Hanna Mehto, Petteri Takkinen ja Pauliina Laaksonen. Kuva: Urpo Helenius. 

Eräs elokuinen ilta. 

Saavun väsyneenä kotiin läpimenon jälkeen ja selaan Youtubea. Se heittää kaiken muun ohessa silmille kohtauksen mustavalkoisesta elokuvasta, jonka olen nähnyt joskus kauan sitten. Katson trailerin ja päässäni leimahtaa. Asetelmassa ja tunnelmassa on jotain tuttua, ei yksi yhteen, mutta perimmältään. 

Elokuva on The Servant (Palvelija) ja sen on ohjannut Joseph Losey vuonna 1963. Käsikirjoituksen on tehnyt arvostettu näytelmäkirjailija Harold Pinter aivan toisen kirjailijan [Robin Maugham] alkuperäistarinan pohjalta. Olen nähnyt elokuvan viimeksi ehkä vuonna 2013 ohjatessani Pinterin Syntymäpäiväjuhlia Teatteriryhmä Maneeriin. Siitä on kuitenkin jo aikaa. Tähän asti elokuva on ollut minulla autuaasti unohduksissa. Nyt se alkaa palautua mieleen. Ehkä se on ollutkin jossain alitajunnassa. Ihmismieli on kummallinen. 

Sarah Miles, Dirk Bogarde ja James Fox elokuvassa Palvelija.

Alan teoretisoida, että se on ehkä ollut myös Pentti Kirstilän mielessä, kun hän on ideoinut Synkkää Yleisradion kuunnelmakilpailuun. Ei tietenkään pelkästään, sillä meidän kirjoittajien tekstit kun ovat aina synteesejä monenlaisesta. Kirjailija Matti Pulkkisen muistan luonnehtineen romaania siaksi, joka on ahtanut sisäänsä kaikenlaista, miksei sama pätisi omalla tavallaan myös näytelmiin ja kuunnelmiin. Kirstilä mainitsee kuunnelmassa esimerkiksi John Fowlesin Neitoperho- romaanin (josta näytelmässä lisää). Tavallaaan juttu kuuluu myös yhden yön ryyppäysdraamojen kaanoniin.

Kirstilä mainitsee Pinterin Synkkää käsittelevässä kirjeessä TV2:n Juha Rosmalle maaliskuussa 2001.  Kirstilä kirjoittaa ihailleensa Pinteriä nuoruudessaan 1960-luvulla. Lehtijutussa 1970-luvulla Kirstilä kertoo katselevansa iltaisin paljon elokuvia. Onko mahdoton ajatus, että hän olisi Palvelijan käynyt jossakin katsomassa? (Harmi, etten ehdi nyt kaivaa mistään elokuvan suomalaisia esitystietoja.) Pentti Kirstilä ei ole enää asioita kieltämässä tai vahvistamassa, joten tämä kaikki on tietenkin vain spekulaatiota. On  Kirstilä toki voinut nähdä teatterissa Pinterin näytelmiä. Nykyään Pinteriä esitetään suomalaisessa teatterissa harmillisen vähän.

Harold Pinter 1930-2008

Joka tapauksessa olen ohjatessani ollut tunnistavinani ns. pinteriläisyydet. Tauot ja hiljaisuus, komedian ajoitus, provokatiivinen kuvasto, nokkela dialogi, kaksimielisyydet, ivat ja uhat. Taistelua sanan ja tilan hallinnasta. Kielen käyttö pilkan ja rangaistuksen välineenä. Missään tapauksessa Synkkä ei kuitenkaan ole pelkkää Pinteriä, ehkä enemmänkin kirstilämäistä parodiaa hänestä? Luulenpa että Kirstilällä on ollut hauskaa kuunnelmaansa kirjoittaessaan. Toivon että on ollut. Ainakin hän palasi tarinan pariin vielä 1990- ja 2000-luvuilla. 

Päätän mennä nukkumaan. Kohta treenataan taas. 

Katsokaa Palvelija. Itse ainakin katson uudestaan, kunhan ensi-ilta on ohi. 

P.S. Törmäsin yhteen kollegaan ja hän kertoi, että Pinter oli myös komisario Morsen luoneen Colin Dexterin lempikirjailijoita. Ilmankos nuori Morse sarjassa onkin nähty tästä vinkkejä. 

Tämän postauksen työstämiseen ei ole käytetty Tekoälyå. Oli synkkä ja syksyinen yö ensi-illassa 22.8.2026. Lisätietoja Raision teatterin nettisivuilta. 

Lähteet: 
Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkisto
Matti Salo: Joseph Losey - Vainottu muukalainen. Like 1989. s. 61-68. 
Murhan esteetikko. Helsingin Sanomat 16.4.1977. Toim. Esko Lukkari

Miten kuunnelmasta tulee näytelmä

Oli synkkä ja syksyinen yö, Raision teatteri. Harjoituskuvassa Petteri Takkinen (Star Brokmer) ja Will (Pauliina Laaksonen). Kuva: Urpo Helenius.

Oli synkkä ja syksyinen yö on suunnilleen viides kuunnelman "näyttämöintini ". Aikaisemmin olen kääntänyt teatterin kielelle Noita Nokinenää ja Knallia ja sateenvarjoa. Ne olivat sarjoja; Synkkä on ensimmäinen niin sanotun pistekuunnelman dramatisointi.  Taidemuotona kuunnelmaa väheksyttiin pitkään eräänlaisena teatterin tai elokuvan sokeana pikkuveljenä tai pikkusiskona.  Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kyse on kahdesta erilaisesta draamalajista, joissa on erilaiset lainalaisuudet ja mahdollisuudet. Kuunnelmassa kuuntelija visualisoi kuulemaansa, teatterissa katsoja tulkitsee näkemäänsä. Teatteriesitys on ainutkertainen, subjektiivinen katsojakokemus. Kuunnelma on pysyvä tallenne, joka voi kuunnella yhä uudelleen. 

Tekijänä minua kiinnostavat erilaisten ilmaisumuotojen eroavaisuudet.  Kuunnelman teatterillistamisessa lähtökohtana on kaiken konkretisointi. Siinä missä esimerkiksi joissain Niskavuori-näytelmissä on valmis traditio, jonka päälle tekijä voi rakentaa, kuunnelman näyttämöinnissä koko juttu pitää ikään kuin keksiä uudestaan. Vihjeitä on siellä täällä, mutta henkilöiden ilmeet, eleet, liikehdintä, mitä huonekaluja ja esineitä lavastukseen kuuluu -  kaikki sellainen pitää kehitellä valmiiksi näyttämölle. Minkä myötä kuunnelman tarina saa väistämättä uusia tasoja ja merkityksiä. 

Will (Pauliina Laaksonen), Star Brokmer (Petteri Takkinen) ja Chris (Hanna Mehto). Kuva: Urpo Helenius.

On ollut kiinnostava havainto, että teatteri on kerrontamuotona tietyllä tavalla eeppisempi (suurellisempi ja merkityksellisempi) kuin kuunnelma, mikä johtuu juuri siitä että se on konkreettisempi. Teatteriesitys ei voi olla pelkkää nokkelaa sanailua, vaan mukana pitää olla myös toimintaa ja painokasta hiljaisuutta. Tapahtumia kuvataan kuin laajemmasta kuvakulmasta, jolloin ilmeet ja eleet paljastavat henkilöhahmoista uusia puolia. Sitä paitsi aika kulkee näyttämöllä hitaammin ja henkilöiden matka alusta loppuun tuntuu pidemmältä.. Moni asia aukenee nyt ihan uudella tavalla: mikä oïkeastaan on Neitoperho-romaani, johon kuunnelmassa vain ohimennen viitataan, ja minne tämän sivupolun tutkiminen johtaa? Kuunnelmaa "näyttämöidessä" täytyy jatkuvasti karsia, laventaa ja tulkita. 

Star Brokmer (Petteri Takkinen)

Kuuntelijan kannalta tällainen tietysti myös sulkee ovia. Kuuntelijan vapaus kuvitella kaikki mielensä mukaan on mennyttä.  Lavalla on enää yksi, työryhmän jäsentämä tulkinta. Kaikki eivät tämän vuoksi pidä kuunnelmien teatteriversioista, vaan haluaa säilyttää omat mielikuvansa. Minä olen oppinut Kirstilän tekstistä niin paljon uusia asioita, että matka on ollut ehdottomasti kokemisen arvoinen. Varsinkin kun näyttelijät ja koko työryhmä ovat tuoneet oman panoksensa mukaan. Moniin hahmoihin on löytynyt näkökulmia ja piirteitä, jollaisia en etukäteen osannut ajatella, mutta jotka tuntuvat nyt täysin itsestään selviltä. Mielestäni hyvä sovitus säilyttää kirjailijan hengen, mutta saa lisää väriä tekijöiden työstä. Ohjaajana on saanut treeneissä yllättyä monta kertaa.

Toivon että esitys yllättää jatkuvasti myös katsojan.

Tämän tekstin työstämiseen ei ole käytetty tekoälyä. Oli synkkä ja syksyinen yö -näytelmän ensi-ilta on Raision teatterissa 22.8.2026. Lisätietoja: Raision teatteri

Luovuutta iltapäivissä ja näytelmässä

Petteri Takkinen (Star Brokmer) ja
Will (Pauliina Laaksonen). Kuva: Urpo Helenius.

Oli synkkä ja syksyinen yö (tuttavallisemmin Synkkä) on siitä hieno teos ohjata, että siinä on paljon asioita mihin tarttua. Näkyvimpiä niistä ovat luovuus ja kirjailijan työ, joihin palataan joka käänteessä, ja joista Kirstilä on kirjoittanut mukaan paljon pohdiskelua. Joskus sanotaan että kirjailijan pitää kirjoittaa siitä mistä tietää, kunhan ei kirjoita kirjoittamisesta. Höpöhöpö, mitä olisi Stephen Kingin ura ilman Hohtoa ja Piinaa. Kirstilä on osannut eritellä ammatistaan osuvaa ja yleispätevää satiiria, minkä ansiosta Synkkä ei ole mikään ihan tavallinen jännäri.  Rikostarinaan kuuluvilla elementeillä leikitellään kyllä, mutta samalla teatterikatsoja pääsee kurkistamaan luovan työn kulisseihin, missä työpäivät ovat pitkiä, prosessi jatkuvaa eikä inspiraatio ei aina kuki. 

Koska luovan työn tekijä on tekemisissä luovuutensa kanssa läpi uransa, ei tunnu ihmeelliseltä, että Kirstilä palasi aiheen äärelle vielä 30 vuotta Synkän kirjoittamisen jälkeen, viimeisessä romaanissaan Jäähyväiset Hanhivaaralle (2015). Kirjailija Pentti Kirstilää ja Synkän päähenkilöä kirjailija Star Brokmeria ei pidä kuitenkaan kevytmielisesti rinnastaa toisiinsa. Varmasti Kirstilä on hyödyntänyt hahmossa omia kokemuksiaan: noin vuosi ennen Synkän kirjoittamista (1985), hän luonnehti kirjailijan työtä jokavuotiseksi tavaksi, intohimoksi ja masennuksen syventäjäksi; kaikkiaan helvetilliseksi riesaksi, mutta myös hetkittäistä tyydytystä tuottavaksi ammatiksi. Esikoisteoksensa Kirstilä on kertonut kirjoittaneensa vapaahetkinään lauantai-iltapäivisin, myös Synkässä on vähän vastaava repliikki. Näytelmää ohjatessani olen tulkinnut Star Brokmerin fiktiiviseksi hahmoksi, jonka kautta Kirstilä on halunnut reflektoida omaa ammattiaan, haluten kuitenkin tehdä yksityisestä yleispätevää.

Kun murtovarkaat Chris ja Will tunkeutuvat Star Brokmerin kotiin, he pakottavat hänet laittamaan asioita mittasuhteisiin. Sellainen tekee meille kaikille toisinaan hyvää. Sivumennen sanoen, näytelmän ohjaajakin joudun jatkuvasti uudelleenarvioimaan työtäni ja ideoitani työskennessäni muiden tekijöiden kanssa. Muutenkin omaa luovuutta on tullut pohdiskeltua näytelmää ohjatessa. Raision teatterin somessa on nyt harjoituskaudella sarja, jossa näytelmän tekijät pohtivat suhdetataan luovaan työhön. 

Pauliina Laaksonen (Will) Petteri Takkinen (Star Brokmer) Hanna Mehto (Chris). Kuva: Urpo Helenius.

      

Kirstilä ei tyydy vain reflektoimaan, hän myös ironisoi ja jopa parodioi.  Siinä missä Kirstilä itse kirjoitti dekkareita, on hänen päähenkilönsä Star Brokmer oikea, vakava kirjailija, hallelujaa! Onko hän peräti haudanvakava, selviää näytelmän aikana. (Vasta näytelmää harjoitellessamme minulle muuten valkeni kenestä nimi on anagrammi).
Vastakkainasettelu taiteen ja viihteen välillä on tietysti ikuinen keskustelun aihe, mutta Kirstilä itse ei oikeastaan halunnut erotella dekkarikirjallisuutta ja muuta romaanikirjallisuutta toisistaan - ei siis ihme, että hänen dekkareissaan on usein kerronnallista kokeellisuutta. Rikoskirjallisuus oli se karsina, jossa Kirstilä koki kustantajan ja lukijoiden haluavan hänen toimivan, mutta sen rajoja sopi aina venyttää. Rikostarinoissa on omat pakolliset lainalaisuutensa, mutta niillä voi aina leikitellä ja ujuttaa mukaan kaikenlaista - kuten Kirstilä Synkässä tekee. Tällaisessa taiteen ja viihteen hybridissä ei mikään saa olla pyhää. 

Raision teatterin Oli synkkä ja syksyinen yö onkin tarkkaavaisen katsojan näytelmä, jonka rivit ja rivien välit kannattaa kuunnella tarkkaan. Ja loppujen lopuksi kaiken alta löytyy tarina ihmisistä, jotka tavoittelevat mitä tavoittelevat - ainakin omaa onneaan. 

Tätä juttua ei ole työstetty tekoälyllä. Oli synkkä ja syksyinen yö -näytelmän ensi-ilta on Raision teatterissa 22.8.2026. Lisätietoja: Ohjelmisto - Raision Teatteri

Lähteet:
Pidättekö dekkareista. Kirjastopalvelu 1985. Toim. Kai Ekholm ja Jukka Parkkinen. ss. 163-171.
Kirjailija Pentti Kirstilä palaa tyylikkäästi rikospaikalle. Helsingin Sanomat 25.6.2015. Toim. Keijo Kettunen.

Murhan esteetikko. Helsingin Sanomat 16.4.1977. Toim. Esko Lukkari

Pentti Kirstilä, dekkarikirjailija

Pentti Kirstilä kirjoitti yli 20 kirjaa. Kuva: Petri Tuominen.

Oli synkkä ja syksyinen yö -radiokuunnelma ensiesitettiin vuonna 1987. Kirstilän esikoisteos Jäähyväiset rakkaimmalle ilmestyi kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1977. Esikoiskirjailijaa luonnehdittiin sanomalehtihaastattelussa hiljaiseksi, ruokaa ja elokuvia harrastavaksi kulttuuritoimittajaksi. Esikoisdekkarinsa hän kirjoitti vapaa-ajallaan lauantai-iltapäivisin (kolmeen kertaan) ja joutui etsimään sille kustantajaa muutaman vuoden. WSOY:n löydyttyä alkoi kirjoja tulla vuosittain. Kirstilän urallaan saamiaan tunnustuksia olivat muun muassa kaksi Suomen dekkariseuran myöntämää johtolanka-palkintoa vuoden parhaasta dekkarista. Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa Kirstilän todetaan olleen 1980-luvun merkittävimpiä dekkaristeja ja jäävän historiaan suomalaisen poliisiromaanin kehittäjänä.

Jo esikoisromaanissa onkin mukana hänen tunnetuin henkilöhahmonsa, elämäänsä leipiintynyt ja yksinäinen rikoskomisario Hanhivaara (joka ei esiinny kuunnelmassa eikä näytelmässämme).  "Hanhivaaralla on kyynisiä ja sarkastisia huomautuksia, mutta perusluonteeltaan hän on romantikko. Voisin melkein allekirjoittaa itsestäni samat sanat”, Kirstilä kertoi Helsingin Sanomille vuonna 1997.

Kirstilän esikoisdekkarista on otettu useita painoksia. Kuva: Petri Tuominen.

Hänen ensimmäinen lukemansa dekkari oli Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Kirjan nerokkuus ei nuorelle koululaiselle heti auennut, koska hän jätti lukematta kirjan lopussa olevan liitteen, jossa Christie paljastaa punomansa nerokkaan loppuratkaisun. Se oli “täydellinen esimerkki salapoliisiromaanin perusajatuksen täydellisestä väärinymmärryksestä”, kuten Kirstilä itse muotoili. Esikoisdekkarin rakenteessa Christien teoksen vaikutus näkyy. Ja samalla kirjoittajan tietoisuus dekkarien ominaispiirteistä. “Pentti Kirstilä on tehnyt dekkarin dekkarista ja kulkenut tämän tien lähes virheittä loppuun- kerralla”, kirjoitti toimittaja Matti-Esko Hytönen esikoisteoksen arvostelussa.

Riksin sarjassa ilmestyi 1950-luvulla useita Agatha Christien dekkareita. Hienoista kansikuvista vastasivat tuolloin taitavat ammattitaiteilijat. Kuva: Petri Tuominen. 

Kirstilän aloittaessa dekkaristina 1970-luvun lopulla, uusia kotimaisia dekkareita ilmestyi vähemmän kuin nykyään ja kirjallista kenttää hallitsi yksinvaltiaana Mauri Sariola. Kirstilän toisen kirjan Jäähyväiset ilman kyyneleitä (1978) arvostelija ilmoitti sijoittavansa rahansa Kirstilään, jos alan Suomen mestaruudesta kilpailtaisiin. Hornalinnan perilliset - kirjassa (1980) Timo Kukkola sen sijaan vierasti kirjailijan tunnuspiirteitä: ironista sanailevaa huumoria ja irvokkaita yksityiskohtia. Mielestäni juuri nämä ominaispiirteet erottavat Kirstilän edukseen aikalaisistaan. Hänen tyylissään on lennokkuutta, älyä ja särmää - ja se näkyy teatterilavallakin.

Tätä juttua ei ole työstetty tekoälyllä. Oli synkkä ja syksyinen yö -näytelmän ensi-ilta on Raision teatterissa 22.8.2026. Lisätietoja: Oli synkkä ja syksyinen yö - Raision Teatteri

Lähteet:
Lajityypin mies. Helsingin Sanomat 4.6.1978. Toim. Markku Luoto.

Murhan esteetikko. Helsingin Sanomat 16.4.1977. Toim. Esko Lukkari
Nykydekkareissa aitoja ja jäljitelmiä. Helsingin Sanomat. 8.7.1977. Toim. Matti Esko Hytönen. 

Hanhivaaran näköinen mies. Helsingin Sanomat 1997. Toim. Ilse Rautio.
Jännitysnovellin syylliset ja syyttömät. Helsingin Sanomat 30.8.1985. Toim. Vesa Karonen
Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 11.8.2021. Toim. Pertti Avola.
Timo Kukkola: Hornalinnan perilliset. WSOY 1980. S. 198-199.
Pidättekö dekkareista. Kirjastopalvelu 1985. Toim. Kai Ekholm ja Jukka Parkkinen. ss. 163-171.