Luovuutta iltapäivissä ja näytelmässä

Petteri Takkinen (Star Brokmer) ja
Will (Pauliina Laaksonen). Kuva: Urpo Helenius.

Oli synkkä ja syksyinen yö (tuttavallisemmin Synkkä) on siitä hieno teos ohjata, että siinä on paljon asioita mihin tarttua. Näkyvimpiä niistä ovat luovuus ja kirjailijan työ, joihin palataan joka käänteessä, ja joista Kirstilä on kirjoittanut mukaan paljon pohdiskelua. Joskus sanotaan että kirjailijan pitää kirjoittaa siitä mistä tietää, kunhan ei kirjoita kirjoittamisesta. Höpöhöpö, mitä olisi Stephen Kingin ura ilman Hohtoa ja Piinaa. Kirstilä on osannut eritellä ammatistaan osuvaa ja yleispätevää satiiria, minkä ansiosta Synkkä ei ole mikään ihan tavallinen jännäri.  Rikostarinaan kuuluvilla elementeillä leikitellään kyllä, mutta samalla teatterikatsoja pääsee kurkistamaan luovan työn kulisseihin, missä työpäivät ovat pitkiä, prosessi jatkuvaa eikä inspiraatio ei aina kuki. 

Koska luovan työn tekijä on tekemisissä luovuutensa kanssa läpi uransa, ei tunnu ihmeelliseltä, että Kirstilä palasi aiheen äärelle vielä 30 vuotta Synkän kirjoittamisen jälkeen, viimeisessä romaanissaan Jäähyväiset Hanhivaaralle (2015). Kirjailija Pentti Kirstilää ja Synkän päähenkilöä kirjailija Star Brokmeria ei pidä kuitenkaan kevytmielisesti rinnastaa toisiinsa. Varmasti Kirstilä on hyödyntänyt hahmossa omia kokemuksiaan: noin vuosi ennen Synkän kirjoittamista (1985), hän luonnehti kirjailijan työtä jokavuotiseksi tavaksi, intohimoksi ja masennuksen syventäjäksi; kaikkiaan helvetilliseksi riesaksi, mutta myös hetkittäistä tyydytystä tuottavaksi ammatiksi. Esikoisteoksensa Kirstilä on kertonut kirjoittaneensa vapaahetkinään lauantai-iltapäivisin, myös Synkässä on vähän vastaava repliikki. Näytelmää ohjatessani olen tulkinnut Star Brokmerin fiktiiviseksi hahmoksi, jonka kautta Kirstilä on halunnut reflektoida omaa ammattiaan, haluten kuitenkin tehdä yksityisestä yleispätevää.

Kun murtovarkaat Chris ja Will tunkeutuvat Star Brokmerin kotiin, he pakottavat hänet laittamaan asioita mittasuhteisiin. Sellainen tekee meille kaikille toisinaan hyvää. Sivumennen sanoen, näytelmän ohjaajakin joudun jatkuvasti uudelleenarvioimaan työtäni ja ideoitani työskennessäni muiden tekijöiden kanssa. Muutenkin omaa luovuutta on tullut pohdiskeltua näytelmää ohjatessa. Raision teatterin somessa on nyt harjoituskaudella sarja, jossa näytelmän tekijät pohtivat suhdetataan luovaan työhön. 

Pauliina Laaksonen (Will) Petteri Takkinen (Star Brokmer) Hanna Mehto (Chris). Kuva: Urpo Helenius.

      

Kirstilä ei tyydy vain reflektoimaan, hän myös ironisoi ja jopa parodioi.  Siinä missä Kirstilä itse kirjoitti dekkareita, on hänen päähenkilönsä Star Brokmer oikea, vakava kirjailija, hallelujaa! Onko hän peräti haudanvakava, selviää näytelmän aikana. (Vasta näytelmää harjoitellessamme minulle muuten valkeni kenestä nimi on anagrammi).
Vastakkainasettelu taiteen ja viihteen välillä on tietysti ikuinen keskustelun aihe, mutta Kirstilä itse ei oikeastaan halunnut erotella dekkarikirjallisuutta ja muuta romaanikirjallisuutta toisistaan - ei siis ihme, että hänen dekkareissaan on usein kerronnallista kokeellisuutta. Rikoskirjallisuus oli se karsina, jossa Kirstilä koki kustantajan ja lukijoiden haluavan hänen toimivan, mutta sen rajoja sopi aina venyttää. Rikostarinoissa on omat pakolliset lainalaisuutensa, mutta niillä voi aina leikitellä ja ujuttaa mukaan kaikenlaista - kuten Kirstilä Synkässä tekee. Tällaisessa taiteen ja viihteen hybridissä ei mikään saa olla pyhää. 

Raision teatterin Oli synkkä ja syksyinen yö onkin tarkkaavaisen katsojan näytelmä, jonka rivit ja rivien välit kannattaa kuunnella tarkkaan. Ja loppujen lopuksi kaiken alta löytyy tarina ihmisistä, jotka tavoittelevat mitä tavoittelevat - ainakin omaa onneaan. 

Tätä juttua ei ole työstetty tekoälyllä. Oli synkkä ja syksyinen yö -näytelmän ensi-ilta on Raision teatterissa 22.8.2026. Lisätietoja: Ohjelmisto - Raision Teatteri

Lähteet:
Pidättekö dekkareista. Kirjastopalvelu 1985. Toim. Kai Ekholm ja Jukka Parkkinen. ss. 163-171.
Kirjailija Pentti Kirstilä palaa tyylikkäästi rikospaikalle. Helsingin Sanomat 25.6.2015. Toim. Keijo Kettunen.

Murhan esteetikko. Helsingin Sanomat 16.4.1977. Toim. Esko Lukkari